Bruuverista Kohtuullisen Mainio Panimoravintola

05.09.2024

Kohtuullisen Mainio Panimoravintola 2024

Kohtuullisen Hutikan Pyhä Veljeskunta on myöntänyt ”Kohtuullisen Mainio Panimoravintola” 2024-tunnustuksen Panimoravintola Bruuverille.

Kunniakirja on myönnetty vuosittain Mainion nimipäivänä 5.9. sellaiselle kaupalle, ravintolalle tai muulle taholle, joka on aikaansaanut jonkin K.H.P.V.:n kriittiset vaatimukset täyttävän merkittävän teon olutkulttuurin alalla.

"Bruuveri on toiminut vuodesta 2006 Kampin kauppakeskuksessa, tarjoten pienpanimo-oluita niin ravintolan omasta panimosta kuin muiltakin toimijoilta ympäri Suomen. Ravintola oli perustettaessa osa vuosituhannen alun uutta, kotimaista pienpanimoaaltoa” sanoo ravintolapäällikkö Mikko Rautio.

”Bruuverin panimon oluet keräsivät mainetta myös valtakunnallisissa olutkilpailuissa. Oluen teko ja mahdollisimman tuoreen oluen tarjoilu ovat aina olleet ylpeydenaihe ravintolalle, ja tuo perinne jatkuu vahvasti myös nykyisellään. Bruuverin panimolta syntyy vuositasolla parikymmentä erilaista olutta asiakkaiden nautittavaksi, pieninä erinä."

Tärkeänä meriittinä voidaan myös pitää sitä, että Bruuverin kabinetti on jo vuodesta 2009 toiminut K.H.P.V.:n kuukausittaisten veljestapaamisten näyttämönä.

”Lounasajasta yömyöhään toimiva keittiömme on yksi ylpeydenaiheitamme. Tavoitteenamme on luoda ihmisille olohuonemainen kohtauspaikka hyvän ruoan ja juoman äärellä, jatkaa jo 18 vuotista ravintolapanimomme toimintaa ja palvella sekä hyvän oluen pariin jo vihkiytyneitä että uusia lajin harrastajia” toteaa Rautio.

K.H.P.V.:n mielestä Bruuveri on jo vuosien ajan merkittävästi edistänyt olutkulttuurin monipuolistumista ja siten ansainnut Kohtuullisen Mainio Panimoravintola -kunniakirjan.

Bruuveri_Rautio.jpg