Ilmari Kiannon Perinneyhdistys K.H.P.V. ry
Itälahdenkatu 9 D 33, 00210 HELSINKI
+358 (0)50 66 174
chairman(at)khpv.org
Ilmari Kiannon Perinneyhdistys K.H.P.V. ry toteaa, että Eduskunnassa käyty alkoholilain uudistamista koskeva ”keskustelu” muuttui vatuloinnin kautta nykymenoon sopimattomaksi puskafarssiksi tavalla, joka ei ole kunniaksi demokratialle. Julkisen keskustelun perusteella syy löytyy vain yhdestä puolueesta eli Suomen Keskustasta, jonka hakema kannatus suurissa kaupungeissa ei tällä menolla kohene.
Koko asiassahan on kyse vain hieman nykyistä vahvempien juomien myynnin sallimisesta elintarvike-liikkeissä. Kyse ei siis ole niinkään alkoholipolitiikasta kuin elinkeino- ja kulttuuripolitiikasta. Näin asiaa on ymmärretty muissa poliittisissa ryhmissä. On onnetonta, että muutama tiukkapipoisimmissa maakunnissa asuva kansanedustaja pyrkii vesittämään kertaalleen jo sovitun lakimuutoksen.
K.H.P.V. on jakanut kaikille nykyisille kansanedustajille pyhän kirjansa eli Ilmari Kiannon vuonna 1925 ensipainetun boheemisatiirin ”K.H.P.V.”, joka osuvasti kuvaa kansalaisten ankeaa arkea kieltolain kurimuksessa. Eivät ole lainvastustajat tainneet lukea kirjaa, kun näin vähän on muutosta tapahtunut 92 vuoden aikana. Kirjan luovutuksen saatteessa esitimme ilmeisen naiivin toiveen, että emme joutuisi evästämään uusia kansanedustajia Kiannon sanoin:
”Ja siunatuksi lopuksi; Eläköön Suomen Tasavallan ’Etuskunta’ .Se on kohtapuoleen pakottanut koko Suomen kansan elämään boheemielämää”.
Tavallisesta kaupasta ostettavan oluen vahvuuden nostaminen 4,7 prosentista 5,5 prosenttiin ei alkoholisoi Suomen kansaa eikä nuorisomme sorru viinan kiroukseen, jos kaupasta saa muita samanvahvuisia juomia. Tällaiset väitteet ovat terveysterrorismia ja pahimmanlaatuista holhousta, joista kumpaakaan ei enää tarvita vuoden 2017 politiikassa. Oluen vahvuuden nouseminen 0,8 prosentilla ei ole nyt nousseen haloon väärti. Siis 0,8 % ! ! !
Oluen väkevyyden maltillinen nostaminen mahdollistaa sivistysmaissa elintarvikkeeksi tulkitun oluen käytön laadullisen parantumisen, valikoiman monipuolistumisen, pienpanimoiden elinvoiman lisääntymisen sekä kaiken kaikkiaan Suomesta yhä puuttuvan juomakulttuurin kehittymisen positiiviseen ja sosiaalisempaan suuntaan. Sivutuotteena valtion verotulot kasvavat kymmenillä miljoonilla euroilla joka vuosi. Muuta väittävät ovat yksinkertaisesti väärässä.
Myös muiden mietojen alkoholijuomien leimaaminen ”limuviinaksi” on sekin tahallista kansalaisten harhaanjohtamista. Lonkerot ja vastaavat ovat valmiita mietoja juomasekoituksia, eivät ”viinaa”.
K.H.P.V. vaatii, että hallituspuolueet vievät jo sovitun muutoksen läpi Eduskunnassa. Tämä ei vaadi kuin sopimuksesta kiinni pitämistä sekä lyhytnäköisen maakunnallisten irtopisteiden keräilyn lopettamista. Ja valistunut oppositio auttakoon asiassa, kohtuutta tavoitellen.
K.H.P.V.:n kannanotto ei missään mielessä ole puoluepoliittinen asia, vaan vankkumaton mielipide täysin käsittämätöntä holhousta ja kieltopolitiikkaa vastaan, ja K.H.P.V. nojaa tässäkin asiassa esikuvaansa, korpikirjailija Ilmari Kiantoon. Veljeskunnan oppi-isä oli kieltolain ankarimpia vastustajia, joka yhteiskunnallisessa boheemisatiirissaan K.H.V.P. tykittää täydeltä laidalta päin kieltolain kannattajia.
Tavallaan on ymmärrettävää, että tasan neljäkymmentä vuotta kieltolain päättymisen jälkeen syntyneellä peruspalveluministeri Susanna Huovisella ei ole minkäänlaista käsitystä kieltolain suoraan sanottuna katastrofaalisista seurauksista, joten kyllä hänen todellakin kannattaisi asiaan perehtyä – aineistoa kyllä löytyy runsain mitoin.
Suomalaisten kohtuullisen alhaista itsetuntoa hivelee tuntuvasti aina kun pääsemme kärkeen erilaisissa kansainvälisissä mittauksissa. Mutta ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustajaeukko tajuamaan, millaisen arvosanan Suomi saisi alkoholikulttuurisissa vertailuissa, mikäli oluen myynnille säädettäisi peruspalveluministerin kaavailemia rajoituksia.
Rajoituksilla ei todellakaan saada mitään aikaan, ja rajoitusten sijaan Suomessa kannattaisikin panostaa olutkulttuurin kehittämiseen, mihin meillä on olemassa hyvät edellytykset. Jo nyt pääkaupunkiseudulla ja myös muualla Suomessa on useita ravintoloita, joiden olutvalikoima päihittää monen muun maan vastaavat. Pienten kotimaisten panimoiden työn tukeminen monipuolisen ja kohtuuteen perustuvan olutkulttuurin kehittämisessä on ensiarvoisen tärkeää myös kotimaisen työn kannalta. Unohtamatta valtakunnallisia panimoitamme, jotka ovat sekä suoraan että välillisesti merkittäviä työnantajia.